Tarinamme

Synnyintarinamme

Perustajien yhteinen tarina alkoi vuonna 2006, jolloin tamperelainen Mika Stenman ja vaasalainen Pasi Kovanen tutustuivat toisiinsa eräässä markkinointialan yhtiössä. Tuolloin Pasi oli myyntijohtaja ja Mika henkilöstöpäällikkö.

Yhteistyö silloin päättyi yrityskaupan myötä melko lyhyeen ja molemmat tahoillaan siirtyivät tuolloin, vuonna 2007, henkilöstöpalvelualle. Pasi yhteen Suomen suurimmista työvoiman välittämiseen erikoistuneista yhtiöistä ja Mika juuri Suomeen rantautuneeseen kansainvälisesti tunnettuun henkilöstöpalvelualan yhtiöön.

Nyt 13 vuotta myöhemmin nämä herrat tituleeraavat itseään henkilöstöpalvelualan senioreiksi ja puntaroivat samalla: ”Huolimatta siitä, että olemme työskennelleet viime vuodet täysin erityyppisissä yhtiöissä ja toimineet toisenlaisissa toimintakulttuureissa, olemme kiinnittäneet huomion samaan asiaan - henkilöstöpalveluala ei ole täydellinen.

Jossain vaiheessa päädyimme keskustelemaan, että mitäs jos yhdistäisimme ajatuksemme ja kehittäisimme alan toimintamalleja tehokkaammiksi ja nykyaikaisemmiksi. Ala on välillä monimutkainen, mutta yritysasiakkaille ja työnhakijoille palveluiden tulisivat olla yksinkertaisia ja helppoja:

Syntyi HR Satama Finland Oy.

Mistä nimi juontaa juurensa?

- Sen lisäksi, että olemme yritystoiminnasta ja työelämän kehittämisestä innostuneita, olemme molemmat vapaa-ajalla veneilyn ja vesistöjen ystäviä. Molemmille satama on paikka, josta on hyvä lähteä kohti uusia seikkailuita ja myrskyn noustessa satamaan palataan hakemaan suojaa.

Haluamme, että pystymme tarjoamaan samankaltaisen tunteen työelämässä sekä asiakasyrityksille että työnhakijoille. Aina meno ei ole työelämässäkään tyyntä, mutta HR Satamasta on hyvä hakea tukea ja sieltä on turvallista lähteä kohti uutta.

Miten uskalsitte lähteä perustamaan uutta yritystä tällaisessa tilanteessa?

- Emme varsinaisesti ole sellaisia ihmisiä, jotka jäätyisivät haastavien tilanteiden edessä. Olemme tottuneet siihen, että muutos on aina mahdollisuus, jonka läpi purjehditaan määränpää kirkkaana mielessä. Pitää vain nähdä positiiviset puolet tilanteessa ja hyödyntää niitä.

Liikeideamme alun perinkin perustuu nykyaikaisiin toimintamenetelmiin, joten tämä epidemia ei juurikaan vaikuta meihin. Nyt vain käytämme kaiken aikamme auttaaksemme asiakkaita selviytymään tämän myrskyn yli ja varautumaan tulevaan aikakauteen. Useiden kanssa onkin jo tehty strategisen tason henkilöstösuunnitelmia tulevaisuutta ajatellen.

Ota yhteyttä

Mikäli jokin mietityttää, ota rohkeasti yhteyttä! Vastaamme mielellämme työpaikkoihin ja palveluihin liittyvissä asioissa.

Ja otathan Facebookin ja LinkedInin seurantaan - päivitämme sinne ajankohtaisia kuulumisia!